12. ajopäivä: Barstow, Kalifornia - Santa Monica, Los Angeles, Kalifornia

Herätys klo 6.30 ja aamiainen hotellissa. Ensin tankkaus ja sitten vanhalle Route 66:lle. Ensimmäinen pysähdys autioituneen kylän kohdalla n 60 mailin ajon jälkeen. Route 66:n alkuaikoina vilkkaan kauppapaikan rakennukset ovat autioituneet ja paikalla on enää vain antiikkiliike.
Seuraava pysähdys oli 10 mailin päässä Victorvillessä oleva Route 66 museo.

Museossa pinssien ja t-paitojen ostoa.

Museon jälkeen matka jatkui välitankkauksineen kohti Santa Monicaa. Interstate-teitä pitkin ajelimme Los Angelesin keskustan ohi ja Santa Monica Pierille Tyynen valtameren rantaan, johon Route 66 päättyy. Otettiin tietysti pakolliset kuvat tolpan juurella ja sitten käytiin kahvilla.

Laiturilta ajettiin hotellille Venice Beachille ja jätettiin laukut hotellin aulaan.
Hotellilta piti ajaa 20 mailin matka pyörien luovutukseen Eagleriderin toimistolle n 20 mailin päähän. Eaglerider sijaitsee La Cienega Boulevardilla, mutta Sami oli jostain saanut osoitteeksi La Cienega Avenuen, joten ajettuamme yli 30 mailia harhaan Sami totesi, että metsään menee. Paluu takaisin kakofonisessa liikenteen melussa interstatella, jossa autoja kulkee viidellä kaistalla rinnakkain.
Lopulta saavuimme luovutuspaikalle, jossa pyörien tarkastus. Kaatumisen seurauksena kytkinkahva ja etummainen kaatumarauta menivät vaihtoon ja korvattavaa kertyi 420$.
Taksilla hotellille, jossa suihku ja pari kaljaa.
Illalla meillä oli läksiäisillallinen hotellin viereisessä ravintolassa. Ruokailun lomassa kertailimme matkan kokemuksia. Aikaisemmin Samin saama Route 66:sta kertova teos, johon kaikki ryhmämme jäsenet kirjoittivat nimernsä luovutettiin juhlallisesti blogin kirjoittajalle. Olin kovin otettu tästä hienosta lahjasta. Lämmin kiitos kaikille routelaisille siitä.

Kuvia ja videoita on kertynyt jokaiselle matkalaiselle runsaasti. Kaitsu on luvannut ottaa vastuulleen kuvapankin perustamisen, johon matkalaiset saavat laittaa haluamansa kuvat ja videot jaettavaksi muiden käyttöön. Kaitsu tiedottaa asiasta erikseen.

Samille haluan antaa erityisen lämpimät kiitokset ansiokkaasta ja sujuvasti hoituneesta matkasta. Tämä on ollut ainutlaatuinen kokemus kaikille muille paitsi Samille, joka ajanut reitin läpi jo useamman kerran. Matkaaminen on ollut pelättyä helpompi, joskin blogin kirjoittaminen ajopäivän päätteeksi on verottanut jonkin verran yöunia.
Toivottavasti blogi on tuottanut viihdettä sen lukijoille ja mahdollisesti rohkaissut joitain lukijoita lähtemään tällaiselle reissulle ja hakemaan ikimuistoisia kokemuksia moottoripyörän selässä kulkien.

Kiitos Sami koko Route 66-porukan puolesta.

Tämä Route 66:n blogi päättyy tähän.

11. ajopäivä Las Vegas, Nevada - Barstow, Kalifornia

Aamulla ajettiin paikalliseen Shelliin tankkaamaan ja yllättäen asemaan hoitaja lupasi tarjota meille aamiaisen. No mikä ettei, maistui se munakas ja kahvi ja mehu Shellin baarissa ihan hyvältä. Sen jälkeen suuntana Death Valley. Lämpötila nousi nousemistaan. Matkalle sattui tietyömaa, ja kilvellä varoitettiin jopa puolen tunnin pysähtymisestä. Sami havaitsi ongelman ja u-käännöksen jälkeen uusi suunta. Ongelma-alue kierrettiin ja kohta oli edessä kilpi Death Valley 12 mailia. Jännitys kohosi, koska Death Valleyn lämpötilat ovat tosi korkeita. Siellä on nimittäin on mitattu maailman toiseksi korkein lämpötila, 56,7 astetta celsiusta heinäkuussa 1913. Libyassa on mitattu v 1922 58 astetta, mutta tämä tieto lienee virheellinen. Death Valleyssa toimii sääasema, joka on perustettu v 1911. Paikka on varsin paradoksaalinen, koska se on tunnettu kuivuudestaan, mutta toisaalta sadekautena siellä tulvii. Jopa ihmishenkiä on menetetty tulvien aikana.
Pysähdyimme Death Valleyn matalimmassa paikassa Badwaterissa (86 m merenpinnan alapuolella), joka on USA:n matalin kohta.

Saimme päät kasteltua mehukannusta tehdyssä suihkussa. Matkalla oli Jyrkin HD:n lämpömittarissa ollut lukemat 118 astetta Fahrenheitia eli n 48 astetta celsiusta. Jälleen kerran tuli mieleen saunassa puhaltaminen iholle. Onneksi oli vettä mukana, sillä n 15 mailia ennen Badwatersia oli tien vieressä taulu: "Next service 72 miles". Keskellä laaksoa oli isoja alueita valkoistra suolaa. Laakson reunoilla kasvoi muutamia pieniä pensaita, muuten oli vain hiekkaa ja soraa. eräässä kohdassa aavikkoa oli kyltti "Devil's Golf Course", joka tarkoittaa, että vain paholainen voi pelata golfia sellaisessa paikassa. Kentän "reiät" ovat muodostuneet maaperän tutkimuksesta.

Saapuessamme Barstowiin sattui pieni onnettomuus. Eräässä risteyksessä jouduin tekemään hätäjarrutksen, koska eräs vastaantuleva herra meinasi että pyöräryhmässämme oli sellainen rako, josta hän saattoi kääntyä vasemmalle. Pyöräni pysähtyi keskelle risteystä ja kaatui.
Lopputuloksena kolme tikkiä kyynärpäähän paikallisessa terveyskeskuksen ensiavussa. Pyörästä katkesi kytkinkahva ja kaatumaraudat naarmuntuivat. Muuten selvittiin mustelmilla.
Ilta meni terkkarissa ompelua odotellessa ja muu porukka kävi syömässä hotellin vatapäätä olevassa pizzeriassa.
Samin kanssa haettiin pikaruokaa hotellin vieressä olevasta kuppilasta.

Lepopäivä Las Vegasissa

Aamulla herätys klo 8 ja aamiainen hotellin yhdessä monista ravintoloista. Sitten kävely n 26 asteen helteessä noin kilometrin verran paikalliseen Applen myymälään. Ostimme Kaken kanssa iPOD Classicit (MP3-soitin).
Matkalla kauppaan näkyi kaksi elämän kovuudesta kertovaa asiaa.
Kaikille Las Vegas ei suo rikkauksia ja loistoa:

Kaikki loistokkaat rakennussuunnitelmat eivät mene aivan putkeen. Pahasti kesken jäänyt rakennus aivan Las Vegasin keskustassa, ei nostureita, ei rakennusmiehiä, ei minkäänlaista aktiviteettia:

Sitten takaisin hotelliin odottamaan Maverick Helicoptersin autoa, joka noutaisi Iltsun ja Kaitsun sekä Kaken ja minut lentokentälle. Auto oli ajallaan hotellin edessä ja vei meidät kentälle noukkien vielä neljä matkustajaa mukaan.

Kuljettajan kaksi kysymystä hänen noutaessaan meidät olivat hyvin kuvaavia mikä täällä on meininki:
"Mikä teidän sukunimi on?" ja "Onko teillä maksuväline ja henkilöllisyystodistus mukana?" eli kuka olet ja millä maksat?
Maverickin terminaalissa käytiin muodollisuudet läpi, mm. turvaohjeet, punnitus (!), otatteko kuvat ja dvd:n ja maksut.
Sitten koneen kippari poimi matkustajat mukaansa ja vei meidät koneelle. Meidän lisäksi koneessa oli kaksi kanadalaista naista. Kippari kävi vielä läpi turvaohjeet ja neuvoi kuinka pelastusliivi puettiin ylle.
Istumajärjestys käytiin läpi ja kaikki saavat vuorollaan olla kopterin etuistuimella.
Kaikki koneeseen ja matkaan.
Ensin käytiin Hooverin padolla:

Vaikuttava laitos.

Padon jälkeen aavikon yli Grand Canyoniin. Lentelyä kanjonin yllä.

Sitten laskeuduttiin melkein kanjonin pohjalle ja kippari kattoi pöydän pienillä herkuilla ja kuoharilla. Kylmät juotavat virkistivät, sillä kanjonissa oli tosi kuuma.

 

Pienet maaoravat kävivät myös katselemassa josko irtoaisi jotain syötävää.
Sitten kuvat matkalaisista.

Tavarat pakettiin ja koneeseen.
Paluumatkalla kävimme tankkaamassa.

Takaisin kentälle lensimme Las Vegas Stripin yli:

Kentältä kyyti HD Cafelle, jossa ansaittu virvokkeiden nauttiminen.
Sitten pientä shoppailua ja kevyt päivällinen Eiffel-tornin juurella ranskalaisessa ravintolassa.
Paluu hotellille kävellen. Matkalla ihmettelimme valojen paljoutta, energian kulutusta ja sitä miksi kuuluisista paikoista, mm Eiffelin torni, Venetsian kanavat ja huokausten silta, Fontana di Trevi, pitää tehdä kopio Las Vegasiin? Mitä niillä halutaan kertoa amerikkalaisille ja muille turisteille? Emme keksineet vastauksia kysymyksiin.
Valot ja tunnetut musiikkikappaleet houkuttelivat kulkijoita hotellien ja pelisalien koneiden ja pelipöytien ääreen kokeilemaan erilaisia uhkapelin muotoja, pokeria, rulettia, noppia ja peliautomaatteja. Emme tarttuneet täkyihin emmekä siis tutustuneet Las Vegasin tunnetuimpaan tapaan menettää rahansa.
Matkalla tapasimme vielä Jyrkin ja Terhin ja vaihdoimme kuulumiset päivän kulkemisista.
Illalla Kake vielä haki pyörän hotellin parkkihallista ja parkkeerasi sen meidän asuinsiiven eteen.

10. ajopäivä Kanab, Utah - Las Vegas, Nevada

Utahin aamu koitti aurinkoisena. Ei  pilven hattaraakaan taivaalla lupauili helteistä päivää. Aamiaiselle läheiseen kuppilaan. Ja taas perusamerikkalainen aamiainen. Munia eri muodoissa, silputtuja perunoita (hash browns), pannaria, pekonia, yms. ja sitten tien päälle ja suuntana Hooverin pato ja Las Vegas.

Matkalla jouduin vaihtamaan ajopuvun farkkuihin ja t-paitaan liiveineen. Aurtinkorasvaa käsiin ja naamaan (kerroin 50) Ollin pyörän mittarin mukaan matkalla oli parhaimmillaan +46 astetta cesciusta. Kyllä se siltä tuntuikin. Eräässä kohdassa oli uusi musta asfaltti, jssta pamahti lämpöaalto, joka poltti kuin saunassa puhaltaa  iholla.

Saavuimme Las Vegasiin ja ajettiin vauhdikkaasti kolmen kaistan sisääntuloväylää n puoli tuntia. Viimein saavuimme hotelli Circus Circukseen. Porukka oli aika ryytyneen näköistä kuuman päivän jälkeen.

 Illalliselle menimme tietysti Las Vegasin tyyliin.

Kaikki 19 henkilöä mahtuivat kyytiin.

Illallinen syötiin Harley-Davidson Cafe:ssa.

Kuppilan seinästä lentää ulos iso HD.

Jaska ja Minna Oulusta ovat mp-ihmisiä viimeisen päälle. Kotikin on kuulemma sisustettu mp-henkisesti. Jaska ja Minna täyttivät pyöreitä vuosia viime kesänä ja Route 66 on sitten synttärilahja molemmille. Näitä vuosijuhlistajia tuntuu olevan tavalla tai toisella suuri osa koko porukasta. Jaska ja Minna molemmat ovat ajaneet moottoripyärällä jo vuosia ja täällä Minna istuu osan matkasta Jaskan kyydissä ja ajaa osan matkasta Jaskan ollessa kyydissä. Jaskan on tosin vaikea istua pitkään kyytiläisen paikalla, koska jalat puutuvat helposti pitkäjalkaisella. Jaskaja Minna toimivat ajossa koko porukan peräpään valvojana.

8. ajopäivä Page, Arizona - Kanab, Utah

Aluksi korjaus eiliseen blogiin. Horisontissa ei näkynyt suinkaan Grand Canyonin yläreuna vaan Glen Canyonin. Grand Canyonille on sentään matkaa Pagesta useita kymmeniä maileja.
Lisäksi eiliseen blogiin on tullut yksi kuva lisää.

Aamu valkeni aurinkoisena ja antoi uskoa lämpimämpään alkuun kuin edellisinä päivinä. Aamiaiselle läheiseen kuppilaan, jossa oli paikallinen hauskuttaja. Vanha setä kertoi tarinoitansa ja nauroi remakasti päälle. Hän myös esitteli kuvaa omasta moottoripyörästään (Triumph).

Aamiaisen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Glen Canyonin patoa. Komea rakennelma Colorado-joessa.

Timo ja Päivi alkoiuvat haaveilla Routen ajamisesta kun Päivi osti Harrikan neljä vuotta sitten. Timo sitä pyörää ajaa, mutta vain silloin, kun Päivi on kyydissä. Työmatka-ajot Timo saa mennä yksin. Nyt sitten tuli tilaisuus lähteä ajamaan Route ja täällä he nyt ovat. Tässä hieman Päivin kuvausta tämän päivän ajomatkasta:
"Glen Canyonissa virtaa mahtava Colorado-joki, joka kulkee niin mahtavissa maisemissa, että ihailut voivat alkaa. Saimme hieman esimakua siitä mitä Grand Canyonilla on odotettavissa."
Timo ja Päivi ovat kovia matkailijoita. Tänä vuonna he ovat käyneet Havaijilla, nyt sitten Routen ajo ja myöhemmin tänä syksynä käyvät vielä viettämässä kuukauden Australiassa.

Me ajettiin Glen Canyonin läpi Kaibabin luonnonpuistoon ja sieltä Grand Canyonin (GC) luonnonpuistoon. Välillä pysähdyimme katselemaan Glen Canyonin "kaaheen laakeeta aakeeta".

Matkalla oli kohti GC:tä oli 15 mailia palanutta metsää tien molemmin puolin. Aika aavemainen näkymä kun tien vieressä molemmin puolin mustia ja pystyyn kuolleita puita. Metsäistä tietä ajettiin n 40 mailia GC:n luonnonpuiston portille.

Sami hoiti muodollisuudet ja me ajettiin puistoon.
Matkalla eteenpäin Timo näki kojootin katselevan matkalaisia. Mahtoiko olla se kuuluisan sarjakuvasankari Kelju K Kojootin sukulaisia.
Erittäin mutkaista tietä ajettiin kanjonin pohjoispuoliselle North Rim:lle, jossa saatoimme katsella kanjonin jylhiä maisemia.

Päivi luonnehti kanjonia seuraavasti: "Vaikka olen Grand Canyonin nähnyt kerran aikaisemmin ja hurmaantunut, teki se taas vaikutuksen suuruudellaan. Se on kerta kaikkiaan upea luonnon teos".
Eipä tuohon ole juuri mitään lisättävää. Se täytyy itse nähdä ja kokea sen huikea kauneus ja mahtavuus.

Paluumatka samaa tietä ja sitten suuntana Kanab Utahin puolelle. Aikaraja siirtyi taas tunnin taaksepäin. Tien varressa näkyi kuollut peura, jota korpit nokkivat.

Illalla Kanabissa majoittuminen hotelli Treasure Trailiin ja illallinen läheisessä ravintolassa.
Siellä oli syömässä myös Alabamasta oleva eläkeläisseurue. Eräs vanha rouva tuli juttusille ja kertoi, että hänen tyttärensä oli pitänyt häntä liian vanhana tekemään moista matkaa kauas pohjoiseen. Rouva tunsi olonsa hyvin nuoreksi 74 vuoden iästään huolimatta. Hän kysyi olisiko mahdollista saada istua minun Harrikan satulassa saada siitä kuva todisteeksi tyttärelle, että ei hän vielä niin vanha ole. Sanoin, että kyllä se sopii, mutta valitettavasti pyörä on hotellin edessä ja kuvaus onnistuisi vasta aamulla aikaisin ennen lähtöämme. Valitettavasti kuvaus ei sitten onnistunut, mutta rouva oli hyvin otettu tarjotusta mahdollisuudesta. Toivotin hänelle hyvää matkan jatkoa ja että ehkä joku muu Harrikka-seurue voisi toteuttaa hänen toiveensa.

7. ajopäivä Gallup, New Mexico - Page, Arizona

Lähtö aamulla klo 7 aamiaiselle läheiseen kuppilaan. Munakasta, pekonia, munakokkelia , leipää ja kahvia eli siis aivan perusjenkkiaamiainen.
Tankkaus ja eikun baanalle. Aamu oli aika viileä, mutta pitkähihaista- ja lahkeista sekä sadepuku päälle niin a vot. Aamupäivällä ei tapahtunut mitään erikoista. Maiseman kasvisto vaihteli männyistä pensaisiin ja kanervikkoon.
Keskipäivällä tankkauksen yhteydessä tapasimme Navajo-intiaaneja, jotka kuuluivat Navajo Hopi Honor Riders mp-kerhoon. He houkuttelivat meidät saattuekeikalle. Eräs USA:n armeijassa palveleva navajo oli palaamassa kotiin Irakista ja kerholla on tapana saattaa viimeiset mailit henkilö kotiin. Lähdimme läheiselle toiselle huoltoasemalle odottamaan ko henkilöä saapuvaksi. Seurueeseen liittyi myös muutama muu kerhoon kuuluva jäsen. Sotilaan saapuessa ajoimme saattueessa hänen kotikyläänsä, jossa hänet otettiin vastaan sotilaallisin kunnianosoituksin.

Me teimme valmisteluita matkan jatkamiseksi, mutta kyläläiset halusivat ottaa kuvia meistä ja mp-kerhon jäsenistä yhdessä.

Sami luovutti Suomen lipun mp-kerhon päällikölle.
Ajaa Navajojen kanssa.

Näin motoristit kansallisuudesta, heimosta ja kielestä riippumatta ajavat yhdessä ja kunnioittavat toisiaan.


Terhi ja Jyrki ovat "poikkeava" pariskunta tähän astisista. Yleensä moottoripyöräilyä harrastava mies haaveilee ajavansa Route 66:n joskus. Tässä tapauksessa Terhin haaveisiin tuli Route muutama vuosi sitten. Terhi ei ole aikaisemmin ollut motskarin kyydissä, mutta haave eli kuitenkin. Terhin ja Jyrkin teini-ikäinen tytär oli aina innokas isän kyytiin, joten Terhille ei näköjään jäänyt tilaa. Kun ajatus kypsyi ja päätös tuli, kun Jyrkikin täytti pyöreitä vuosia, niin eikun harjoittelemaan. Kesällä 2011 Jyrki ja Terhi ajoivat kimpassa n 2000 km ja sillä kokemuksella ovat nyt sitten Routella. Aluksi Terhi kauhisteli rekkojen ohituksia molemmilta puolilta, mutta antaa muille neuvon: ei saa katsoa rekkojen pyöriin. Hyvin heillä on mennyt.
Ollin oli tänään pakko päästä esittelemään Electra Gliden soundeja. Eilisessä blogissa olin kuulemma vähätellyt niitä. Parissa ylämäessä piti ajaa edelle ja pärryyttää harrikkaa niin, että varmasti uskoisin. No, olihan ne varsin muikeat soundit.
Erään kylän kohdalla oli hevosen raato tien poskessa ja vähän matkan päässä lehmän raato, jota koirat söivät. Outoa, että raatoja ei korjata pois.
Nautoja ja hevosia on laitumella, joiden koko on luokkaa neliökilometrit. Ei niitä eläimiä millään muulla voi paimentaa kasaan tarvittaessa kuin hevosella.
Ohessa pari maisemakuvaa päivän reitiltä.

Saattuekeikan jälkeen kävimme Utahin puolella Monument Valleyssä, joka on navajojen kansallispuisto (Navajo Tribal Park). Eroosio on hyvin voimakasta, kun vuoret ovat aivan tasalakisia Laaksoon on jäänyt tornimaisia kallioita, joiden ympäriltä on rapautuvampaa kiviainesta hävinnyt.

Navajojen luota suunta Pagen kaupunkiin, Arizonaan. Ennen Pagea horisontissa näkyi kolme korkeaa savupiippua. Mikä ihmeen tehdas voi sijaita keskellä erämaata? Paikalle saapuessamme totesimme sen olevan iso hiilivoimala ja Pagen kaupunki aivan sen kyljessä. Grand Canyonin yläreuna näkyi horisontissa. Huomenna näemme sen paremmin.

6. ajopäivä Santa Fe, New Mexico – Gallup, New Mexico

Blogin lukijat huom!

Tarkistakaa eilinen blogi. Lisäsin terveisten lähettäjien ajokuvat ja siellä on myös vastaus kysymykseen rakennuksesta. Muihinkin edellisten päivien blogeihin on lisätty kuvia.

Tänään blogissa on vain muutama kuva koska meillä ei ole nettiyhteyttä huoneessa. Laitetaan huomenna lisää kuvia tämän päivän tekstiin.

Aamulla herätys 6.30 ja aamiainen hotellilla ja lähtö klo 8. Sää oli pilvinen ja varsin viileä. Sadeasu päälle ja tuuli pysyi vaatteiden ulkopuolella.

Tänään ajamme Gallupiin.

Ensin suuntana atomikaupunki Los Alamos, jossa tehtiin ensimmäinen ydinkoe maailmassa. Osa porukasta jäi liikennevaloissa jälkeen ja hävisivät jonon viimeisen taustapeileistä. Ilmoitus Samille ja pienen odotuksen jälkeen porukka taas kasassa. Los Alamos sijaitsee korkealla vuoristossa, joten ajoimme pitkän matkan ylämäkeen. Hienot maisemat. Los Alamosissa sijaitsee edelleen iso ydintutkimuskeskus, joka on varsin näyttävän näköinen rakennus.

Paikallisen torin varrella kahvit ja suuntana mutkainen vuoristotie, jossa oli muutama maukas 180 asteeen kurvi.

Maisemat voivat olla yhden päivän aikana kovin erilaiset.

Useita kymmeniä maileja vapaata mutka-ajoa ja yksi välipysähdys Grand Valleyssä. Valtavan kokoinen laakso, jossa ei näkynyt ristin sielua. Alueella oli riehunut metsäpaloja ja palaneita puita oli sekä pystyssä että maassa. Paikoin isojakin alueita oli kuin sodan jäljiltä.

Matkalla sattui läheltä piti tilanne kun Jyrkin ja Terhin pyörän edessä rekasta rikkoutui oikea takarengas. Renkaan kuoret sinkoutuivat onneksi sivuun ja vain jotain murusia Jyrkin syliin.

Lounaalla Albuquerquessa. Paikassa oli myös pieni kauppa, jossa katselimme Route 66-tavaroita. Paikan vartijalla lienee jotain ennakkoluuloja tai huonoja kokemuksia motoristeista, koska väijyi meitä koko ajan melkein vieressä, kun kiertelimme hyllyjen välissä. T-paita ja Routen kartta tarttui mukaan. Lounaaksi taquitosia ja burgereita.

Sami lähti katsomaan olisiko pitkä matka yhteen pieneen kaupunkiin, mutta jonkin matkaa ajettuamme ja saatuaan tarkemmat tiedot paikalliselta motoristilta käännyimme takaisin, koska kiertomatkaa olisi tullut liian paljon.

Takaisin siis Routea myötäilevälle Interstate 40:lle. Route 66 kulkee interstaten vieressä, mutta on paikka paikoin niin huonossa kunnossa, että sitä ajaessa menee aikaa tuhottomasti.

Tässä ajellaan kuitenkin oikeata Route 66:ta.

Pirjon haaveena oli joskus nähdä Amerikan maissipellot ja Ollin haaveena oli ajaa aavikolla. Routellahan molemmat haaveet toteutuisivat. Niinpä Pirjo otti yhteyttä Peter Panin poikiin kyselläkseen olisiko ko reissu sovelias tällaisille ukeille ja mummoille? Pojat tietysti kannustivat lähtemään, mutta lopullinen päätös tehtäisiin vasta Ollin syntymäpäivän jälkeen. Mutta niinhän siinä kävi, että suunnitelma tuli paljastettua jo kuukausia ennen, jonka jälkeen olikin kaksi innokasta lähtijää. Ollin ja Pirjon toiveissa oli toisen merkkinen iso matkapyörä (merkkiä ei voi tässä yhteydessä mainita, mutta jotain kultaista siinä kuulemma on), mutta koska sellaista ei ollut saatavilla saivat he HD Electra Gliden. Ollin ja Pirjon mielestä siinä on paljon hienommat äänet kuin Iltsun Sportsterissä. Kyllä kai nyt kun Iltsun Sporan pakoputki ei ole kunnossa. No makuasia, mutta hienot on äänet kummassakin. Ollilla taitaa kotona oleva toisen merkkinen pyörä mennä myyntiin.

10 mailia ennen Gallupia poikkesimme sitten Routelle ja ajoimme kaupunkiin.

Majoittuminen Hotel El Ranchoon. Illallinen hotellilla.

Ja sitten vielä Iltsu ja Kaitsu lähettävät onnittelut Juhalle 16.9.2011 johdosta.